Matti Pekkarinen

SUURI JA MAHTAVA  

Valtuusto pian saa asian eteen  - hienoston tuotetta meidänkin veteen?
Ei tarte kuin putkia jonoon lykkiä
 niin Onkivesi saa aitoa ryökkynän kykkiä. *
Tehdään laitoksesta  mahtavan suurta - jälkipolville
kin riittää  jutunjuurta.
Aistivat rohkeiden päättäj
äin hengen -  vahvana  raitilla, tullen mennen. 

Konsultit saa kauniita päästölukuja arpoa -  mutta kuhat ei jaksa kurassa tarpoa
Paperilla ongelmat 
iloksi muuttuu  -   vaan kalat  numeroleikistä suuttuu?
Selitys pitäisi jo varalle olla - No maajussi
han se  tunkiolla  
Väärin jälleen  talikkoa vääntää - ja  kalat selälleen  kääntää? 

Tai sitten syy on jätteen laadussa – omassa tietysti, ei  Kaupungista lahjaksi saadussa
Valiovellin ja vessapuuron suhde väärä  - kunnan on säädeltävä syön
nin määrä.
Perustetaan vessaviskaalin virat - tarkasti punnitaan jöötit ja  lirat.
Saadaan kuntatalous vakaa -  työtä näin syntyy, omasta takaa. 

Savon mahtavin kakkakeko –  päättäjien uusin maineteko?
Palamaan
ei  suostu  tälläkään kertaa  - vaikka naapurista saadaan uutta "verta"
Eiköhän tehdä päätelmä raskas - rämpimistä tarpeeks
i on omassakin ------ .

 

Matti Pekkarinen

*ruots. ”frökens skit” , vapaasti suomennettuna: kaupunkilaishienoston ulostetta.

IISALMESTA IHMEEN HYVÄÄ (Lapinlahdelle)?

Iisalmi poistaa kuonaa - mustaa kultaa meille?
Kiuruvesikin, käytettyä muonaa – lahjaksi naapureille
Mitä päättäjämme näkevät –aarteen kangastusta?
Pian kirkonkylä vetää  väkevät – vahva on kasa musta.
Eikä  kaikkee voi kasaan tällätä  -  järveenkin valuu moskaa
Kolmikerroin kun on millä mällätä - eikä se lopu koskaan

Konsultit yhteistyökykyiset – hyvän palkkion edestä 
Tekais päästöarviot  nykyiset –  sadut puhtaasta vedestä *
Sitä saa mitä tilaa - kyllä konsulttiin voi luottaa
Hän ei suunnitelmaa pilaa - mieleiset luvut tuottaa
Uusi kun palkataan kerran, kaks -  Nollaan onkin päästy
Mitään ei jää ongelmaks – 50 miljoonaa säästyy?
Tuo kun Iisalmi uskomaan  saatais – siinä lobbareille haastetta. Ei se lastiaan meille kaatais – ei oiskaan enää se saastetta. 


Onkivedellä  tälläkin hetkellä  - on puuhastelu  raskasta
Saa nenää pidellä retkellä - ja kiskoa verkkoa -----sta.
Pian  vesi on sitkeetä kuokkia – myrskyllä hieman vain hyllyy?
Viisi kuntaa kun saa sitä ”ruokkia” – viiskymmentätuhatta pyllyy
Ne hoitaa kehonsa toimia - rantaelämä luonnetta kysyy
Kalamies saa sattumat poimia -  kaukana turisti pysyy.

 

* Miten päästöt konsulttikeinolla pienennetään? Siihen saatiin häneltä taannoin selvä  vastaus: ”kun tulevina vuosina saadaan viranomaisilta lupaehtojen tiukennus, jossa fosforipäästö saa olla vain 0,40 mg/purkuvesilitra, ja kun ”eihän puhdistamoa voi ajaa ihan luvallisen rajaa hipoen”, niin käytin  arvoa 0,25.”  Tilanteen vaatimaa matematiikkaa siis. Nykyisellään purkuveden P- luparaja on 0,80, joka sekin on vaikea noudattaa! 

Lähikaupungeissa ymmärretään kyllä että päästöjä menee järveen joka vessakäynnistä. Niinpä Iisalmi ja Kiuruvesi haluavat johtaa jätevetensä naapurille, maksoi mitä maksoi.

Matti Pekkarinen

 

 

 

 

 

ONKIVEDEN RIUKUVIIKKO 

Onkivedestä taitaa tulla väkevä muistutus kunnanisien rohkeudesta. On syytä hyvissä ajoin miettiä, miten siitä eteenpäin. Ei pidä jäädä tuleen (eikä jäteveteenkään) makaamaan. Tässä eräs visio:

Puhdistamon purkuputken tienoille Palosaareen pystytetään taiteellinen iso paasi matkailunähtävyydeksi. Siihen ikuistetaan ennakkoluulottomien päättäjien nimet, jottei pääse unohtumaan, kenen ansiosta "lippu liehuu". Taidepitäjämme avustanee tämmöisten muistomerkkien hankinnassa? Varataan määräraha myös kävelysiltaa varten, sillä alkukesästä vesi ei ehkä vielä saareen kävelijää kanna. Ainakaan suurputsarin alkuvuosina.

Kehitetään keskikesän viikolle käynnin oheen uusi, omaperäinen rituaaliperinne, Riukuviikko. Sen kohokohtana on jäteteemaan hyvin istuva Onkiveden Kävijän Aamullinen (ehtoollisen eli ilta-aterian vastapainona). Huojentava tyhjentymistapahtuma, Paaden juurelle taidokkaasti rakennetulla, mahdollisesti kullatulla, Riu'ulla.

Se olisi syvällekäyvä kokemus, ponnistus vettenpäälläkävelyn loppuhuipentumana! Muistaen samalla heitä, jotka Onkiveden "säät ja ilmat säätää ja aallot tainnuttaa." Todellinen henkiinjäämiselämys. Samalla edistetään taiteen harrastusta: kävijä saa saareen tullessaan erikoisvessapaperin, joka sitten omintakeisella leimalla varustettuna käy pääsylippuna Lapinlahden Taidemuseoon ja Kiasmaan. (Kiasma laittanee lopuksi näyttelyynsä nämä lippuset, omaperäiset uniikit kansantaidenäytteet)

Riukuviikosta tulee Ystin veroinen tapahtuma. Tätä ei Siilinjärvi pysty ryöstämään!

Tapahtuman hartautta ei tietenkään tule hukata, mutta joitakin oheistoimintoja voitaisiin sallia (musiikkia, makkaran- ja virvokkeiden myynti ja nauttiminen ainakin).

Urheilukansamme keksii Riuku-aiheesta moninaisia kilpailujakin, vaikkapa saunomiskisan tyyliin (kuka kauimmin pystyy istumaan), vaan ehkä on liian aikaista lajeja miettiä tai ainakaan virallistaa.

Katsotaan ensin, jääkö kunnan pussin pohjalle hankkeeseen tarvittavat rahat. Kunnan hankintalistalla kun etusijalla on nyt suuri määrä lähikaupunkien hintavia luontaistuotteita. Lähiruokaa. Eilistä.

 

 

Pentti Rythille

Vielä runosuoli tämän syyti, asiaan innosti Pentti Ryyti
Onkohan aarteeksi kaapunkipaskasta, Iisalamelle itelleenkiin on se liian raskasta
Haluaa kyllä sen meille ne antoo: "pilataan tok mieluummin Onkivein rantoo"
Tarpeeks myö suahaan sitä omasta takkoo, turhaanpa lissee kaapungista hakkoo
Viitisentuhatta pyllyä ja tehtaat siihen, puhistamo puija suap jo kunnon riihen
Pitäskö sitä suaha vielä moninkerroin, hyväks oesko anti kaapunkiherroin?

Rätinkejä tietettiin isolla rahalla. Niinpä konsultit ei hanketta kahtonu pahalla.
Luvut piti monesti nätimmiks viäntee. Ettei kukkaan mittään voes vastaan iäntee.
Paperilla kaekki jo hyvältä näätti. Asia onneks tyssäs kun sen valtuustossa käätti.
Nyt Iisalameen pitäs tuo paperi viijjä. Ne kun ei vielä veinpuhistamisesta mittään tiijjä.
Ostasivat kohta Kiuruvein ja Kajjaanin liemet, ja meiltäkiin nämä lirut niin pienet.
Eiköhän pärjättäs sittekiin meillä, (vähä niinkun homeopatiassa), pelekällä puhtaalla Onkiveillä.


 

 

Mörkö se lähti taas piireihin
Tuas tul tuttu mörkö etteen. Se tarpeesa  tekköö Onkivetteen .
Tekele ei ookaan pikkanen. Sen essiin tonki Ensio Tikkanen (IS 8.10).
Kunnantaloelta kuuluu kumma kuiske. Kohtako alakaa lapiain huiske?
Salloo jo etenöö asia arka. Tulokset maestoo suap kuhaparka.
 
Kalliilla ostookko nuapurin sonta - tiälläe on meitä  riittävän monta. (=Lapinlahdella)
Herrat voes ommaan rahvaaseen luottoo: varmasti jatketaan jätteen tuottoo.
Kylliks sitä suahaan omasta takkoo, eihän kunnon immeiset ihan jouten makkoo.
Eiköhän tehhä piätelmä raskas: tarpeeks on rämpimistä omassakkii -------

 

 

Maatalous, asutus ym päästöt (isohko Word-tiedosto)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

http://mattipekkarinen.net

---x--